![]() |
![]() |
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
SUURI POLTTOAINEENKULUTUS
Polttoaineenkulutus Polttoaineenkulutuksen mittaaminen on suhteellisen vaikeaa, sillä siihen vaikuttavat monet niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät.
Sisäisillä tekijöillä tarkoitetaan ajoneuvon kuntoa eli moottorin ja koko vetopyörästön (vaihteiston, taka-akselin, vetoakselien, pyöränlaakerien) kuntoa sekä renkaiden ilmanpainetta ja tyyppiä. Ulkoisilla tekijöillä tarkoitetaan tuulenvoimakkuutta ja suuntaa, ilman lämpötilaa ja kosteutta. Sen lisäksi polttoaineenkulutukseen on tietysti suuri vaikutus ajotavalla. Jotta polttoaineenkulutuksen muutoksesta voitaisiin tehdä oikeansuuntaisia arvioita, tulee polttoaineenkulutukseen vaikuttavien olosuhteiden olla ennen käsittelyä ja sen jälkeen samanlaiset. On tärkeää myös tehdä mittaukset niin pitkällä ajomatkalla kuin mahdollista, sillä mitä pitempään ajetaan, sitä tasaisemmin ulkoisten tekijöiden pakostakin aiheuttamat erot jakautuvat. Erään asiakkaamme lähettämässä kuviossa Kulutusmittaukseen on siis käytettävä vähintään tankillinen mutta mieluummin kaksi, jotta kulutuslukemista voisi saada enemmän tai vähemmän totuudenmukaisen kuvan. Kuinka paljon polttoaineenkulutus vähenee RVS-käsittelyn jälkeen? Samassa kirjeessä kuin missä asiakkaamme esittää diagramminsa, hän kirjoittaa: ”Voi sanoa, ettei Slick 50 käsittely antanut mitään pidempää tulosta. RVS-käsittely näyttää toistaiseksi positiivista kulutusmuutosta, joskaan ei odotettua 20 prosenttia.” On mahdotonta sanoa etukäteen, kuinka paljon polttoaineenkulutus vähenee. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että mitä kuluneempi moottori on, sitä selvempi tulos saadaan kaikin puolin, myös polttoaineenkulutuksen osalta. Tämä johtopäätös koskee kaikenlaisia laitteita. Rikkonaiseen laitteeseen ei RVS-käsittelykään tietysti voi puhaltaa uutta elämää! Mutta kulunut ajoneuvo, joka on edelleenkin käyttökelpoisessa kunnossa, on mahdollista palauttaa käytännössä uudenveroiseen kuntoon. Polttoaineenkulutuksen pienentymistä 20 prosentilla voi kuitenkin oikeutetusti odottaa. Olemmehan itse sanoneet, että yhdessä moottorin ja koko voimansiirron käsittelyn kanssa voi polttoaineenkulutus pienentyä jopa 20 %, ja tämä pätee aika hyvin asiakaspalautteen kanssa. Esimerkki 1. ”Minun Mercedes 200 vm. -88:lla oli ajettu jo 270 000 km… Koko voimansiirto toimii kuin voideltu ja bensiininkulutus on nyt n. 7,2 l / 100 km, kun se oli aiemmin n. 8–9,5 l / 100 km.” Vähennys on siis 18,2 %. Esimerkki 2. Impreza GT turbo 4wd -99. Polttoaineenkulutus on vähentynyt 23 %, mikä on aivan luonnollista, koska kyseessä on auto, jossa on koko ajan neliveto päällä. Asiakas on käsitellyt koko voimansiirron, ja mekaaniset häviöt ovat pienentyneet kaikissa käsitellyissä laitteissa, mikä saa aikaan yhteenlasketun 23 %:n kulutuksen vähenemisen. Esimerkki 3. Opel Vectra -97 aut. Niinkin suuri parannus kuin 28,2 % voi todennäköisesti selittyä sillä, että moottori oli ennen käsittelyä varsin heikko, ja automaattilaatikko kytki ylemmät vaihteet päälle aivan liian myöhään tai ei kytkenyt lainkaan ylimmälle vaihteelle alamäkiä lukuun ottamatta. Autolla oli siis ajettu koko ajan liian pienellä vaihteella. Se oli tietysti aiheuttanut suuren polttoaineenkulutuksen. Moottorin RVS-käsittelyn jälkeen moottorin teho saatiin palautettua aiemmalle tasolle ja vaihteisto alkoi vaihtaa siten kuin se oli suunniteltukin. Seurauksena oli – kuten saattoi odottaakin – polttoaineenkulutuksen huikea pienentyminen. Lopuksi haluamme painottaa, että moottorin kulutus riippuu hyvin suuressa määrin sytytyksen, ilmanpuhdistimen, eri antureiden ja polttoaineensuihkutuksen toiminnasta. Jos autosi kuluttaa liian paljon eritoten em. komponenttien huonon toiminnan vuoksi, on RVS-käsittelyllä (joka vastaa siis vain moottorin tiiviydestä ja vähentyneestä kitkasta) prosenteissa laskettuna varsin pieni vaikutus.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|